Seisomiskuvia

Tässä vielä Pikku-Tirpan pentujen seisomiskuvia.

Pikku-Tirpan Neiti Nuuskunenä eli Iida

Pikku-Tirpan Neiti Heiluhäntä eli Love, entinen Eevi, löytyy nykyään englanninkielisestä Kuka pelkää Lovea? -blogista:

http://whosafraidoflove.tumblr.com/

 

Pikku-Tirpan Neiti Sammaltassu eli Luna, entinen Oona

 

 Pikku-Tirpan Herra Karvakorva eli Nemo

Ja viimeisenä, ei suinkaan vähäisimpänä:

Pikku-Tirpan Herra Silmänpilke eli Sulo, entinen Juti

 Miten pienestä ne onkaan kasvaneet noin isoiksi.Näkemistäni tuoreista kuvista päätellen, ne ovat kasvaneet hurjasti tähän mennessä uusissa kodeissaankin.

 

 Tämä kuva otettu muistaakseni kahden päivän iässä. Siitä tuntuu nyt olevan ikuisuus.

 

Pennuilla on mennyt kaikilla ihan hyvin. Muutama on valloittanut uusien omistajiensa vierestä jo sänkypaikan  ja muutama nukkuu omalla paikallaan kiltisti lattialla. Pentujen uudet omistajat ovat kehuneet pentujen kykyä pissailla sanomalehdelle tai ulos. Kaikki muut paitsi Sulo ovat ilmeisesti syöneet aluksi vähän huonosti, mutta sekin on ilmeisesti helpottamaan päin, kun oikea syömisrytmi ja kiinnostavammat maut löytyivät.

 

Ira ja minä olemme piristyneet hurjasti pentujen lähdön jälkeen. Kummasti vaikuttavat omaan jaksamiseen nuo yhtäjaksoiset yöunet ja töihinkin on ollut erittäin mukava palata "loman" jälkeen. Iralla on taas vain pallo mielessä, kun lähdemme lenkille ja se jaksaa vipeltää sen perässä vaikka kuinka paljon, vaikka onkin antibioottikuurilla kannuskynnen kynsivallintulehduksen takia. Ei se tulehdus menoa haittaa, mutta tassu kyllä lähtee nopeasti kauemmas, jos sitä kipeää varvasta yrittää koskea.

 

Juhannukseksi lähdemme Iran kanssa mökkeilemään hyvässä seurassa. Mukavaa Juhannusta kaikille!

 

 

Kotiutumisesta

Niin siinä sitten kävi, että asunto hiljeni ja pennut muuttivat viikonlopun aikana uusiin koteihin. Lauantaina saimme kolmen pennun hakijan lisäksi kylään myös Kallen, joka hukutti Iran korvasuudelmiin. Sillä oli ilmeisesti ollut ikävä. Ira olikin tehnyt Kallen poissaollessa mahtiteon ja oli kasvattanut Kallen viisi reipasta russelinpentua 8 viikon ikäisiksi. Kyllä siitä sietääkin saada jo vähän lämpöä ja läheisyyttä. =) Käymässä siis myös Kallen omistaja Kirsi ja Iran kasvattaja Leena (kts varpaat. Kuvassa myös Eevin uuden omistajan varpaat) Lauantaina lähtivät uusiin koteihinsa myös Juti, jota kotona odotti jo Iran pari vuotias velipuoli, ja Oona.

 

 

Iltasella, kun kotiutuvien kolmen pennun kauppakirjat ja hoito-ohjeet oli hössötetty pois alta ja ensimmäiset pennut olivat lähteneet kohti uusia seikkailuja, lähdimme Iidan ja Iran kanssa iltalenkille läheiseen metsikköön. Ilta-aurinko oli ihana ja nautimme siitä täysin siemauksin juoksennellen käpyjen perässä. Iida seurasi nätisti Iraa, eikä olisi millään malttanut istua minun sylissä, kun säästelin sen voimia parhaimmille juoksupaikoille. "Äiti menee tuolla, päästä nyt, minä haluan mennä"

 "

Aamulla teimme vaihdon ja mukaan lähti Nemo-pentu. Nemo ei oikein osannut päättää, että juostako vaiko istua sylissä, niinpä se päätti itkeä kumminkin päin. Kai se oli vähän hämillään, kun oli ihan uusi tilanne ja äiti meni niin kovaa edellä. Oli meillä itkuttomiakin hetkiä siellä. Tässä vähän kuvatunnelmia. Kokonaisuudessaan pyrin kantamaan pentua puolet matkasta. Mielestäni Nemo väsähtikin vähän nopeammin kuin siskonsa, mutta onhan sillä toki lyhyemmät jalatkin.

 

Iran mallia juoksemiselle

 

Äiti ja poika -potretti

 

 Tässä Iida vielä pari tuntia ennen lähtöään. Se oli viimeinen pentu, joka haettiin sunnuntai-iltana. Tässä hieman huolestunut ilme, että mihinköhän ne mun kaikki sisarukset yhtäkkiä katosi?

 

Tässä vielä videolla ihastuttava äidin ja tyttären yhteinen hetki viimeiseltä päivältä. Siitä tuli vähän pitkä ja ehkä vähän pitkäveteinenkin. Iida on mielestäni ollut koko ajan se Iran suosikki-pentu. Se, joka herätettiin syömään vähän muita enemmän silloin kun muut jo nukkuivat. Se, jonka kassa emä paini ja kähjäsi eniten.

 

http://youtu.be/tof6O4ai5gk

 

Kun kaikki pennut olivat lähteneet Ira seuraili minun siivoamisiani tunnin verran miettien samalla, että mitähän sen nyt pitäisi tehdä. Sitten se päätti mennä nukkumaan. Illalla se oli taas vähän pihalla, eikä meinannut saada unta. Se vain vaihtoi paikkaa, eikä painanut päätään tyynyyn niinkuin normaalisti. Lopulta kuiskasin sille, että "nukutaan vaan, kyllä minunkin on pentuja ikävä". Ja se huokasi ja ryömi mun peiton alle nukkumaan.

 

      Pentujen ensimmäiset matkat ja yöt uusissa kodeissa oli mennyt kaiken kaikkiaan hyvin. Osa oli ollut aavistuksen levottomia yöllä kolmen maissa, vähäistä itkemistä ja kulkemista. Pissalla/kakalla käynti oli sitten rauhoittanut niitä. Pari pentua oli nukkunut itkemättä koko yön ihan hiljaa tyytyväisinä ja herännyt vasta seitsemältä aamulla.

 

Oli ilo löytää viisi aivan mahtavaa perhettä pennuille kodeiksi. Uskon, että pennut saavat hyvät koiramaiset olot joka kodissa ja tulevat onnellisiksi pikku-russeleiksi. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, minkälaisia aikuisia niistä kasvaa ja mitä elämä tuo tullessaan niille.

100 %        

Itse olen vähän haikein fiiliksin, kun koti on niin hiljainen ja rauhallinen pentujen lähdön jälkeen. Ei enää pienten tassujen rapsetta lattiaa vasten, ei pissojen ja kakkojen siivoilua, kukaan ei kaiva koloja mun nurmikkoon eikä pure mun sormia ja varpaita, enkä kohtaa viittä iloisesti heiluvaa häntää aamulla ensimmäisenä.

 

Toisaalta olen helpottunut, sillä viiden pienen pennun hoito on melkoinen urakka yhdelle ihmiselle, varsinkin jos sen ottaa yhtä vakavasti kuin minä sen otin. Aika mukavaa päästä kesäloman jälkeen taas töihin lepäämään... Eivät ne siellä kennelliiton kasvattajakurssilla kovin väärässä olleet, kun totesivat heti alkuun, että koiranpentujen kasvattaminen on hullujen hommaa, ei siihen kannata ryhtyä.

 

Mutta sitten on niitä ihania lämpimiä muistoja pennuista. Esimerkiksi se, kun Juti puri mun kynsilakkaan sydämen muotoisen reiän <3

 

Ja sitten olen taas tyytyväinen, että ryhdyin hommaan.

 

Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

Hellepäivä-touhuja

Viimeinen viikkoni pentujen kanssa vierähti nopeasti, kun siskoni oli auttelemassa pentu-hoidossa. Kahdestaan neljällä kädellä uskaltauduimme vähän kauemmas kotoa, kuin mitä olen itse viitsinyt lähteä. Ensimmäisenä päivänä kävimme toisen tallireissun samassa paikassa kuin viimeksi. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt viikko ja pennut olivat rohkaistuneet hirmuisesti siinä ajassa. Pääsimme taas nuuhkimaan hevosia lähietäisyydeltä ja tällä kertaa pennut pääsivät tallin lattiaakin nuuhkimaan, kun hevoset olivat kauempana. Oli se kyllä ihmeellistä, kun se oli paljon pehmeämpää kuin nurmikko. =)

 

Tässä vielä iltakävely hieman ennen pimenemistä kuuden koiran voimin. Juoksimme jopa sadan metrin päähän kotoa läheiselle hiekkakentälle. "Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi. Kaikki tallella." Irakin innostui ottamaan spurttia pentujen ympärillä.

 

 Yhteisposeeraus. Minä siis poseeraan ja kaikki muut keskittyy johonkin tärkeämpään.

Eevi-neidin kanssa samassa potretissa.

Meno on ollut viimeisellä viikolla välillä hurjaa, kun pennut kokeilee taistelu-taitojaan.

"Tää on niin tätä. Joka aamu ylös kello kuus....."

 

 Nemo ja jarpaat. "Mitä?"

Päivänokoset terassilla.

 

Peilikuutioiden ihmettelyä. Kuvassa Oona, Eevi ja Iida.

Eevi kiipesi korkealle.

 

 "Minäkin tahdon päälle" murehtii Juti.

Pentumuodostelma

Kuumina päivinä pitää juoda, Niina käskee. Välillä on kuitenkin kivempaa tarttua juoma-astian reunasta kiinni ja kaataa vesi terassin lautojen väliin Iidan tapaan.

"Mitä?" Oona kysyy.

Keskiviikkona otettiin vähän lämpimän päivän kunniaksi vesileikkejä pihalla. Kuka uskaltaa ottaa kävyn pois altaasta, vaikka nenä kastuu? Ainakin Eevi, Iida, Juti ja Ira. Kuvassa pennun itsetunnonkohotusta. "No jos minä sitten vähän, vaikken minä ihan uskaltaisi."

 

Tassuthan meni niissä leikeissä ihan kuraisiksi.

 

Tänään käytiin vielä Oonan ja Eevin kanssa Kangasalan keskustassa ihmettelemässä kaupunkiääniä. Nähtiin autoja, busseja, jäätelökioski ja varpusia. Bussit oli pelottavia, varsinkin liikkuessaan, mutta hyppäsimme kuitenkin paluumatkalla itsekin kyytiin pariksi minuutiksi. Vähän itketti, muttei se sitten sattunutkaan. Päästiin ehjänä takaisin kotiin. Uni maistui sen reissun jälkeen.

 

Olen tässä parina päivänä valmistellut pentukansion ja kauppakirjat valmiiksi. Voi surkeutta, kun mun pitää erota mun pienistä kullannupuista. Kaikille on tällä tietoa tiedossa koti. Kolme lähtee lauantaina: Juti ja Oona jäävät lähimmäksi Pirkanmaalle, Eevi lähtee Helsinkiin. Sunnuntaina lähtee loput kaksi. Iida Helsinkiin ja Nemo Jyväskylään.

 

Huomasin iltasella senkin, että kennelnimeni oli maksua vaille hyväksytty. Kuusi kuukautta sen hakemiseen meni, mutta nyt minulla on virallisesti:

 

Pikku-Tirpan Kennel.

 

 

 

 

 

 

 Hieno tunne! =)

 

Pennut ovat terveitä

Kävimme eilen Hakametsän eläinlääkäriasemalla eläinlääkärin tarkistuksessa ja hakemassa pennuille tunnistussirut. Tunnistussirut ovat nykyään selvästi pienentyneet. Iralla on selvästi ihon alla tuntuva siru, mutta nämä nykyiset taitavat olla korkeintaan neljäsosan siitä. Pari pennuista vähän vinkaisi sirun laittoa, mutta kolme ei reagoinut siihen mitenkään. Reippaita pentuja minulla!

 

Eläinlääkäri tarkisti pennuilta silmämääräisesti silmät ja suun. Ei löytänyt kitalakihalkioita, napatyriä eikä häntämutkia. Kaikilla oli leikkaava eli ns. normaali purenta. Sydänäänet olivat normaalit kaikilla. Molemmilla uroksilla oli kaksi kivestä ja ne olivat laskeutuneet. Pikku-tirpan pennut ovat siis terveitä pikkuisia! Jes!

 

Sää on jatkanut meidän suosimista. Yksi pieni ukkoskuuro kuului tänään menevän ohi kauempaa. Päästin pennut pihalle kokeilemaan, miltä vesisade tuntuu. Se ei paljon menoa ja leikkejä haitannut. Pienet tassut menivät kyllä muillakin kuin vain Neiti Sammaltassulla mutaisiksi. En lähtenyt sen suurempiin puhdistusoperaatioihin, mutta kaikki 20 tassua kuivasin pyyhkeellä.

 

Tässä vähän aikaisemmin otettuja kännykkäkameraotoksia, kun vielä paistoi aurinko.

 

Nemo-poitsu nuuhkii pensasta. Nemo etsii edelleen rakastavaa kotia itselleen.

Etualalla Oona ihmettelemässä ryntäileviä sisaruksia ja taustalla Juti kuopimassa maata. Pennuista huomaa hyvin, että kaivaminen on veressä. Erityisen hauskaa kuopiminen on ollut minun vattupuskan juurella, johon vasta pari viikkoa sitten heitettiin tuoretta multaa. Tämän viikon olen yrittänyt suojata pensasta heppoisella verkkoaita-viritelmällä. Pennut menevät sieltä ali ja läpi. Ne piikkiset puskat on NIIN kivoja, varsinkin kun kielletään. Parhaimmillaan siellä verkkoaidan sisällä on ollut kolme pientä russelia samaan aikaan. =) Ja minä yritän nostella niitä pois sieltä... nostan yhden pois, toinen menee sisälle, nostan senkin pois, kaksi menee sisälle jne jne..

 

  

Käänsin pyykkisaavin väärinpäin terassille. Nemon oli pakko päästä heti sinne päälle tähystämään. Tulihan sille heti korkeutta lähes tuplasti lisää. "Ai tämmöstä on olla iso?"

Pennut on löytänyt pihasta Iran sinne roudaamia keppejä ja käpyjä. Ne on kivoja.

Nemo, Juti ja Oona hetken paikoillaan.

 



Siskoni Minna tuli Espanjasta vierailulle Suomeen. Hän lupasi toimia hoitotätinä ensi viikolla. Tässä säkkituoli-tutustumishetki.

Minna ja Nemo 

 Tässä Oonan taidonnäyte minun nenän puremisesta. Herttaista =D Kuvassa ehkä aavistus enemmän ilmettä mukana, kuin mitä puraisu oikeasti sattui. Olen yrittänyt aina vinkaista, kun pennut ovat liian kovakouraisia. Jotenkin tuntuu, että silloin, kun ne eivät toimi täydessä energialatauksessa niin ne jopa osaavat säännöstellä voimia siten, ettei se satu. Täydellä virralla silloin, kun on vaan pakko mennä kovaa, ne unohtavat semmoiset opit.

 

 

 

Oonan vauhtihyppy. Oonankin lopullinen koti edelleen hakusessa, vaikka kiinnostuneita ja katselijoita on ollut ja tulee olemaan. Välillä jopa laskin sen jo varatuksi.

Uusia juttuja

Sain viime viikon alussa pentujen harjoittelukaulapannat tehtyä. Minua järkytti Mustissa ja Mirrissä myyntihinnat. Nätistä pienen koiran/pennun peruskaulapannasta pyydettiin jotain neljästä eurosta viiteentoista euroon. Tein nämä hieman halvemmalla, kun osa aineksista oli jo valmiina kaapissa. Lopputuloksena on kevyt ja nätti harjoittelupanta, joka laitetaan päälle, kun lähdetään ulkoilemaan ja poistetaan sisälle tultaessa kera kaularapsutuksien. Ei se taida ihan yhtä kestävä olla, mutta ajaa varmasti asiansa vähintään luovutukseen saakka.

 

Mutta osaa se panta kyllä olla häiritsevä. Pikkutakajalat rapsii sitä jatkuvasti.

 

Sydämiä ja aavistus kultaa mun pienille kullannupuille:

 

Eevi terdellä tänä aamuna.

Jutin rapsutukset jäi kesken, kun piti alkaa poseeraan.

Siskokset Iida ja Oona poseeraamassa. Joillekin se mallina oleminen on luonnostaan helpompaa. Iida olisi halunnut vain pois penkiltä.

Aamu-ulkoilun jälkeen on hyvä uinahtaa säkkituoliin, oli sitten Niina alimmaisena tai ei. Välillä kaikki meidän kuusi koiraa on nukkunut mun kanssa päikkäreitä samassa säkkituolissa. Sitä voi jo sanoa lämpimäksi nukkumakasaksi. Kuva on otettu tänä aamuna.

Iida, Aada ja Juti. Takana myös Nemon pylly ja häntä.

 

Eilen kävimme ystäväni luona kaikkien viiden vauvan kanssa. Tarkoituksena oli näyttää vähän hevosmeininkiä turvallisen etäisyyden päästä pennuille. Päivän pelottavin juttu oli, kun tallin oma seniorikoira haukkui meille tervetuloa-haukkunsa. Ei tuntunut heppojen kohtaaminen enää miltään sen jälkeen. Kaikki pennut pääsivät nuuhkimaan niitty- ja heppatuoksuja turvallisesti sylistä. Eikä niitä edes pelottanut vaikka heppoja oli alle metrin päässä. Onneksi hevoset oli rauhallisia, ei tarvinnut minunkaan pelätä. Automatkat menivät hyvin. Joku välillä kyseli, että mihin ollaan menossa. Yy yy? Kukaan ei voinut pahoin.

 

Eilen illalla menimme myöhään vielä Iran ja kaikkien pentujen kanssa käymään takapihan takana olevalla nurmikkoalueella. Mahtoi olla huvittava näky, kun viisi pientä seuraa yhtä isoa valkoista, joka kantaa palloa. Minä yritin pitää kaikista viidestä laskua. Kukaan ei hävinnyt, eikä ketään onneksi tullut vastaan.

 

Eläinlääkärintarkastus ja sirutus siirrettiin tulevalle torstaille. Siitä sitten myöhemmin lisää.